Finnheva Oy on Mynämäellä sijaitseva teknisten muovien koneistukseen erikoistunut yritys. Yrityksen toiminta on keskittynyt alihankintaan tarjoten myös suunnittelu- ja kokoonpanopalvelua.  FinnHevan ratkaisut kattavat esimerkiksi erilaiset teollisuuden, sekä lääke- ja elintarviketeollisuuden ympäristöihin soveltuvat komponentit. Suunnittelussa yritys huomioi tuotteen käyttötarkoituksen, rakenteelliset vaatimukset ja tuotantoon liittyvät tekijät.

Yritys on ollut toiminnassa pian jo 40 vuotta. Nykyisen toimitusjohtajan Jarno Vanhasen Isä Heikki Vanhanen perusti vuonna 1985 He-Va Ky:n, joka teki pääasiassa vanerista erilaisia pakkauslaatikoita. Pienestä saunarakennuksesta ensimmäiset askeleensa ottaneesta yrityksestä, jonka toiminta pohjautui alussa yhden miehen hartiatyöhön ilman CNC-koneita, kasvoi vuosien myötä nykyinen moderni 10-henkinen yritys nimeltään FinnHeva Oy.  Kasvun myötä yrityksen nykyisiin toimitiloihin on tehty laajennuksia ja lisähalleja vastaamaan nykyistä tarvetta.

 

Metallintyöstökoneita teknisen muovin työstöön

 

FinnHevan hallin lattioita komistavat kuusi pystykaraista koneistuskeskusta, kaksi CNC-sorvia, manuaalisorvi, pieni laser sekä 3D-tulostin. Koneet ovat metallintyöstökoneita, mutta työstettävänä materiaalina metallin sijaan tekninen muovi.

 

– Samalla tavalla näillä pystyy ajamaan muovia. Metallipuolen konepajoja on paljon, joten olemme aikanaan päättäneet erikoistua muoviin. Toki myös muovia koneistavia pajoja on, mutta monelle se muovi on vaan muovia. Meillä on kokemusta eri muovilaatujen ominaisuuksista ja koneistamisesta pitkältä ajalta ja meillä on tietämystä mitä muovia kannattaa käyttää eri käyttötarkoituksiin, havainnollistavat suunnittelusta ja koneistuksesta vastaava ja yrityksen osakas Janne Lehtilä ja yrityksen toimitusjohtaja Jarno Vanhanen.

 

FinnHevan vahvuuksiin kuuluvat erikoistumisen lisäksi joustava toiminta ja hyvä varasto. Perusmateriaalit löytyvät hyllystä ja tarvittaessa on mahdollisuus toimia nopeastikin.

 

– Meillä on ollut kiireinen kesä. Maailman tilanne ei ole vaikuttanut toimintaan negatiivisesti, päinvastoin. Kun alkoi vaikuttaa, että raaka-aineen saatavuus heikkenee, aloimme pumpata varastoa vähitellen. Siellä on aika hyvä puskuri ja on toimitusaikojen venyessä pystytty aika hyvin hyödyntämään omaa varastoa. Niin sanotusti normaalina aikana yleisten raaka-aineiden toimitusajat olivat korkeintaan muutaman päivän luokkaa, nyt saatetaan ilmoittaa jopa 16 viikon toimitusaikoja. Meillä on nyt varastossa tiukasti tavaraa, ja on saatu pidettyä toimitusajat asiakkaiden suuntaan, kertoo Janne toiminnasta.

 

Maine luotettavasta toimijasta on kiirinyt ja puskaradion turvin asiakkaita on riittänyt. Vanhin asiakas on kulkenut mukana yrityksen perustamisesta lähtien. Vähitellen asiakkaita on tullut lisää ja toiminta on jatkanut kasvuaan.

 

 

5-akselinen liikkuvapylväinen työstökeskus lisäämään kapasiteettia ja monipuolisuutta

 

Lisääntynyt kysyntä ja kasvanut asiakasvirta loivat tarpeen yhdelle työstökeskukselle. Viisiakselisen keskuksen hankinta oli ollut yrityksellä pohdinnassa, mutta jäänyt aina ajatuksen tasolle, kunnes alkoivat tutkia tarjontaa paremmin. Työstökeskusvalikoimasta erottui saksalaisen Spinnerin 5-akselinen liikkuvapylväinen työstökeskus, joka oli ominaisuuksiltaan monipuolinen ja silti erittäin kompakti kooltaan. Keskuksella oli mahdollisuus tehdä peruskolmiakselikoneistusta, joka vastasi FinnHevan tarvetta, mutta tarpeen vaatiessa oli mahdollisuus hyödyntää erillistä pyöröpöytää tekemään viisiakselikoneistusta.

 

– Tämän tyyppistä konetta ei ollut muilla valmistajilla. Spinnerin ratkaisu oli meidän tarpeisiimme paras. Kone on kompaktin kokoinen niin monipuoliseksi koneeksi. Tuotteet, joita valmistamme, ovat suhteellisen pieniä. Ei olisi ollut järkeä hankkia isoa konetta viemään lattiatilaa. Toisekseen meillä ei ollut heti tiedossa mitään valmista tuotetta, jota olisi voinut suoraan tehdä viisiakselisena. Jos kone olisi ollut puhdas viisiakselinen, ei meillä olisi ollut heti mitään työtä sille. Nyt pääsimme heti koulutuksen jälkeen ajamaan konetta kolmiakselisena ja saamaan tuotanto käyntiin. Viisiakselista koneistusta olemme päässeet myös hyödyntämään.

Myös koneen ohjaus ja laatu oli vaikuttamassa päätökseen.

–  Ohjauksena Spinnerin keskuksessa on Heidenhain, joka on kaikissa meidän pystykaraisissa koneissamme. Heidenhain on kaikilla työntekijöillä hallussa ja oli helppo päästä sisään koneen maailmaan. Nyt meillä on tarvittaessa mahdollisuus siirtää muilta koneilta ohjelmia uudelle koneelle. Niistä voi vaikka muokata viisiakseliohjelmia versioita tarpeen tullen. Myös koneen laatu ja viimeistely on aika laadukkaan oloinen. Kyllähän sekin vaikutti päätökseen, että kyseessä on saksalainen kone, kertovat Jarno ja Janne päätöksen taustoista.

Spinnerin omalla tehtaalla Saksassa 5-akselisia työstäkeskuksia tuotannossa

FinnHevalle Spinnerin 5-akselisen työstökeskuksen myyneen Evomax Oy:n toimitusjohtaja Mauri Kautto kertoo koneen taustoista.

–  Spinner U5-1530 advanced on tarkka ja tehokas kone. Kiinteällä pöydällä voidaan tehdä 3-akselityöstöä ja lisäksi kääntöpöydällä 5-akselityöstöä. Kiinteä pöytälevy voidaan irrottaa ja laittaa tilalle kärkipylkkä, jolloin pitkiä kappaleita voidaan tehdä 4-akselityöstönä jopa 400 mm halkaisijoille. Näitä koneita on Spinnerillä paljon tehtaalla valmistuksessa, ja he käyttävät näitä samoja koneita tuotannossaan valmistamaan omia koneiden osia.

Tutustu Spinnerin 5-akselikeskuksiin täällä